Elmeri Haukikari toi värisuoran Berliinistä.

Heinäkuun loppupuolella Elmeri palasi kuukauden keilailutauolta kotiratojen ääreen Kupittaan keilahalliin. Saimme mahdollisuuden haastatella Elmeriä Special Olympics World Games-kisoista ja vähän tulevastakin.

Katso ja kuule Elmerin kuulumiset alta.

Jesse Kallio toteuttamassa unelmaansa ammattilaiskiertueella

TPS:n Jesse Kallio lensi Atlantin yli perjantaina ja aloittaa tiistaina 21.maaliskuuta Pohjois-Amerikassa Professional Bowlers Association (PBA) ammattilaiskiertueen Kokomo Classic-turnauksen karsintavaiheen. Jesse keilaa reilun viiden viikon pelimatkallaan kolme PBA-kiertueen turnausta Kokomo Classic, USBC Masters ja PBA World Series of Bowling XIV (WSOB). Lisäksi Jesse kertoi osallistuvansa mahdollisesti ainakin yhteen PBA:n Regionaliin eli alueelliseen turnaukseen.

Jesse kertoi sosiaalisessa mediassaan kilpailemisen maailman parhaiden keilaajien kanssa PBA-kiertueella olleen jo pitkään haaveena. Viime vuosina Jesse on voittanut paljon kilpailuja Suomessa ja menestystä on tullut myös Euroopan kiertueen turnauksissa. Kovahermoisena kilpailijana tunnettu Jesse on monipuolinen keilaaja, joka kykenee tekemään isoa tulosta monenlaisissa rataolosuhteissa.

Pääsimme hieman jututtamaan Jesseä kotikaupungissaan Lahdessa ennen matkaanlähtöä. Jesse kertoi järjestelyiden sujuneen hyvin. PBA-kiertueelle pitää lunastaa ensimmäisenä lisenssi kohtuullisella rahasummalla ja osallistumismaksut PBA-kiertueen turnauksiin ovat 500-1000 dollaria. Toki palkinnot ovat sitten sen mukaisia ja rahasijoituksille pääseekin useampia keilaajia. Viiden viikon reissulla pitää olla majoitukset ja kulkuvälineet kunnossa, kun vaihdetaan turnausten välillä kaupunkia. Jesse kertoi, että keilapallojen osalta ei tule olemaan huolta, koska PBA-kiertueella kulkee turnausten mukana “pallorekka” jossa keilaajat voivat porata itselleen uusia työkaluja eli keilapalloja.

Jessen ja muiden suomalaisten tarinaa PBA-kiertueella voi seurata Professional Bowlers Associationin sivuilta, Suomen Keilailuliiton uutisointien avulla ja suoria lähetyksiä turnauksista alusta loppuun pääsee katsomaan maksullisen United States Bowling Congressin (USBC) BowlTV:n kautta. TPS Keilaajien tiedotus pyrkii osaltaan pitämään yleisöä ajan hermolla verkkosivujemme, Facebookin ja Instagramin välityksellä.

PBA Kokomo Classic 21.3.-24.3.2023, Kokomo, Indiana.

USBC Masters 26.3.-2.4.2023, Allen Park, Michigan.

PBA World Series of Bowling XIV 7.4.-23.4.2023, Wauvatosa, Wisconsin.

Tampereen jälkeen miesten SM-liigassa on tasainen kärki.

Tampereen Kaupin keilahallissa tammikuun viimeisen viikonlopun aikana keilattu miesten SM-liigakierroksella sarjataulukossa tapahtui kärjen osalta muutoksia, mutta kolme ensimmäistä joukkuetta ovat 14 raskaan pisteen sisällä. Tilanne on niin kutkuttava, että viimeisen runkosarjakierroksen ensimmäisen ottelun jälkeen järjestys voi olla jo toisenlainen. Mikä tärkeintä TPS:n miesten joukkue säilyi hyvissä asemissa mitalipelejä ajatellen. Sarjan ykköseksi nousi hyvän kierroksen keilannut Kauniaisten Grankulla Bowlare (GB), joka ohitti TPS:n lauantain otteluissa. Varkauden Mainarit, hallitseva liigamestari, kipusi toiselle sijalle.

TPS:n lauantai sujui vaisusti kolmella voitolla ja kolmella tappiolla. Ottelut olivat varsin tiukkoja ja kääntyivät liian usein vastustajan hyväksi. Sisuuntunut joukkue aloitti sunnuntain neljällä voitolla, joista kolme käännettiin viimeisissä ruuduissa tappioasemasta voitoksi. Harmittavasti päivän tärkeimmistä otteluista viimeinen hävittiin Mainareille 18-2.

Viimeinen kierros miesten SM-liigaa pelataan Lahden keilahallissa 11-12.maaliskuuta 2023. Sunnuntaina kolme parasta joukkuetta keilaavat finaalit.

(Artikkelikuva: Janne Hirvensalo)

Turun mestaruuskilpailuista tuli menestystä TPS Keilaajille.

Joulukuussa 2022 käytiin perinteisesti keilailun Turun mestaruuskilpailut. TPS Keilaajien menestys kisoissa jakaantui ilahduttavasti kaikkiin luokkiin ja ikäryhmiin. Henkilökohtaisiin Turun mestaruuksiin keilasi kolme TPS:n keilaajaa. Miesten MA-mestaruuden voitti Jarno Marjakangas, miesten B-mestaruuden Jonne Kaisku, juniorien mestaruuden myös Jonne Kaisku ja naisten seniorimestaruuden Leena Hakamäki.

Henkilökohtaisia mitaleja voittivat Raimo Palokoski (miesten B-pronssia), Elmeri Haukikari (miesten CD-pronssia), Leena Hakamäki (naisten MAB-pronssia) ja Tuukka Kanerva (juniorien pronssia).

Miesten MA-parikisasta TPS vei kaksoisvoitolla kultaa (Jere Oksanen, Karri Oksman) ja hopeaa (Jarno Marjakangas, Jaakko Rantala) sekä nelimiehiskilpailusta kultaa (Oksanen, Oksman, Marjakangas, Rantala). Miesten B-parikilpailusta parimestaruuteen keilasivat kokemuksella Raimo Palokoski ja nuoruuden innolla Jonne Kaisku. Miesten CD-parikilpailussa pronssille ylsivät Elmeri Haukikari ja Seppo Virkkala. Junioreissa Jonne Kaisku ja Tuukka Kanerva voittivat parikisasta kultaa.

Seniorimiesten parikilpailussa Kai Hildén ja Raimo Palokoski keilasivat hopealle.

Turun mestaruuskilpailujen 2022 kaikki tulokset löydät täältä.