Tampereen jälkeen miesten SM-liigassa on tasainen kärki.

Tampereen Kaupin keilahallissa tammikuun viimeisen viikonlopun aikana keilattu miesten SM-liigakierroksella sarjataulukossa tapahtui kärjen osalta muutoksia, mutta kolme ensimmäistä joukkuetta ovat 14 raskaan pisteen sisällä. Tilanne on niin kutkuttava, että viimeisen runkosarjakierroksen ensimmäisen ottelun jälkeen järjestys voi olla jo toisenlainen. Mikä tärkeintä TPS:n miesten joukkue säilyi hyvissä asemissa mitalipelejä ajatellen. Sarjan ykköseksi nousi hyvän kierroksen keilannut Kauniaisten Grankulla Bowlare (GB), joka ohitti TPS:n lauantain otteluissa. Varkauden Mainarit, hallitseva liigamestari, kipusi toiselle sijalle.

TPS:n lauantai sujui vaisusti kolmella voitolla ja kolmella tappiolla. Ottelut olivat varsin tiukkoja ja kääntyivät liian usein vastustajan hyväksi. Sisuuntunut joukkue aloitti sunnuntain neljällä voitolla, joista kolme käännettiin viimeisissä ruuduissa tappioasemasta voitoksi. Harmittavasti päivän tärkeimmistä otteluista viimeinen hävittiin Mainareille 18-2.

Viimeinen kierros miesten SM-liigaa pelataan Lahden keilahallissa 11-12.maaliskuuta 2023. Sunnuntaina kolme parasta joukkuetta keilaavat finaalit.

(Artikkelikuva: Janne Hirvensalo)