Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämiä urheilun ja liikunnan ansiomerkkejä jaettiin TPS:n ansioituneille henkilöille.

Keskiviikkona Gatorade Centerissä jaettiin OKM:n myöntämiä urheilun ja liikunnan ansiomerkkejä liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille TPS:n eri lajien toimijoille. Keilaajista ansiomerkin saivat:

Tapio Kurvinen, OKM:n ansioristi.

Mauno Kaseniemi, OKM:n ansiomitali kultaisin ristein.

Seppo Virkkala, OKM:n ansiomitali kultaisin ristein.

Kai Hildén, OKM:n ansiomitali kultaisin ristein.

Leena Hakamäki, OKM:n ansiomitali.

SM-kilpailuista useita mitaleita TPS:n keilaajille

Keilailun juniorien ja nuorten SM-kilpailut sekä miesten ja naisten A- ja B-tason SM-kilpailut keilattiin maalis-toukokuun välisenä aikana karsintojen huipentuessa henkilökohtaisiin finaalipeleihin. Seniorien ja veteraanien SM-kilpailut keilattiin hieman aiemmin. TPS:n juniorit ja nuoret keilaajat ovat jo useampana vuotena voittaneet useita mitaleja, miesten SM-kilpailuista TPS:n nelimiehisjoukkue saavutti viime vuoden kisoissa pronssia, edellisestä miesten SM-mitalista ehti kulua 35 vuotta.

Kaikkien aikojen mitalisaalis

Tämän vuoden SM-kilpailuista mitaleja tuli paljon, kirkkaimpina kolme SM-kultaa. Miesten parijoukkueessa kultamitalin voittivat Jesse Kallio ja Samu Valaranta, juniorien ja nuorten SM-kilpailuissa SM-kultaan keilasivat tyttöjen parijoukkuekisassa Essi Pakarinen ja Teea Mäkelä sekä ainoan henkilökohtaisen SM-kultamitalin voitti nuorempien tyttöjen ikäsarjassa Peppi Konsteri. Kultamitali oli Pepille ikäkausisarjoissa jo neljäs peräkkäinen!

TPS:n nelimiehisjoukkue Jesse Kallio, Jere Oksanen, Juuso Rikkola ja Samu Valaranta kirkastivat viimevuotisen pronssin hopeamitaliksi Tampereella. Edelle ehti ainoastaan Tampereen Keilakerho kotihallissaan. Juniorien ja nuorten SM-kilpailuissa poikien parikisassa Henry Laine ja Juuso Rikkola nappasivat hopeamitalin.

Sokerina pohjalla ovat vielä Lassi Aallon henkilökohtainen hopeamitali junioripoikien sarjassa ja Teea Mäkelän henkilökohtainen hopeamitali nuorten tyttöjen sarjassa. Molemmat Lassi sekä Teea keilasivat upean finaalipäivän häviten loppuottelussa sen kirkkaimman. Mutta ensi vuonna asia korjataan, eikö näin?

TPS Keilaajat onnittelevat upeita keilaajiamme SM-kilpailuiden menestyksestä!

TPS:n Hall Of Fame-galleriasta löydät 300-sarjat, SM-mitalistit ja kansainvälisten arvokilpailuiden mitalistit.

 

 

 

 

Tammikuun satoa

Vuoden alkajaisiksi lyötiin tiskiin perinteiset suuremman luokan keilailuturnaukset eli Tukholman AIK International Tournament, joka oli ensimmäistä kertaa EBT-tourin osakilpailun statuksella, ja Helsingin Talin keilahallissa keilattava Ballmaster Open, jossa on jaossa EBT- ja PBA-tittelin lisäksi yli 80 000 euroa palkintorahaa.

Molemmissa kilpailuissa kävi TPS:n keilaajia karsintoja pelaamassa ja parempi menestys tuli tänä vuonna AIK-turnauksessa, jossa Jesse Kallio selviytyi niukasti finaaliin ns.Early Bird-eristä ja Peppi Konsteri keilasi naisten B-finaalissa huipputason naiskeilaajia vastaan. Mukana B-finaalissa olivat muunmuassa PWBA ammattilaiskeilaaja Diana Zavlajova, Ruotsin maajoukkuekeilaajat Nina Flack ja Ida Andersson sekä juuri MM-kilpailuista palannut Suomen maajoukkuekeilaaja Eliisa Hiltunen.

Peppi suoriutui finaalissa hienosti ja lopullinen sijoitus naisten B-finaalissa oli viides. Jesse Kallio ei yksinkertaisesti ehtinyt matkustaa finaaliin, koska finaalipaikka selvisi vasta myöhään illalla.

Peppi JunnuTourilla voittoon

Raision keilahallissa käytiin JunnuTourin osakilpailu, joka oli tulostasoltaan korkea ns.high scoring-kisa. Poikien kilpailussa Bay-seuraa edustava Emil Strömberg latoi tauluun kuuden sarjan tuloksen 1548 ja finaalirajaksi muodostui 1286 tasoituksilla. Tyttöjen karsinnassa parhaat pisteet heitti Mila Nevalainen Juvel-Teamista, puhtaana 1307 ja tasoituksilla yli 1400.

TPS:n junorikeilaajista finaalin keilasivat Lassi Aalto, Peppi Konsteri ja Tiia-Maria Roos, niukasti tyttöjen finaalista karsiutui Teea Mäkelä. Finaalin ensimmäisessä osiossa Lassi määräsi suunnan ja vauhdin keilaten viiteen sarjaan puhtaan tuloksen 1171, samoin teki Peppi tyttöjen finaalissa puhtaalla tuloksella 1146 viiteen sarjaan.

Pudotuspeleissä Peppi pudotti ensin Marjaana Hytösen PeBo:sta ja loppuottelussa Peppi voitti GB:n Anastasiy Fedorovan niukasti kahdella pisteellä. Ja osakilpailun voitto ratkesi siinä, kannu kotiin!

Lassi voitti semifinaalissa GB:n Pyry Puharisen, mutta oli sitten voimaton keravalaista Juho Havankoa vastaan. Hieno kakkossija Lassille hyvän kilpailun päätteeksi.

Miesten ja naisten SM-liigakierrokset

Naisten liigakierros keilattiin Raision keilahallissa, joten kotietua oli TPS:n naisjoukkueellakin hieman. Joukkueessa keilasivat tällä kierroksella Emmi-Noora Roos, Leena Tammisto, Peppi, Konsteri, Teea Mäkelä ja Tiia-Maria Roos. Flunssa- ja kuumeilukausi iski myös meidän joukkueeseemme, mutta urheasti naiset taistelivat kaksi pitkää päivää. Pelitapana oli tällä kierroksella mies-miestä vastaan. Lauantaina otteluvoittoja tuli neljä ja sarjavoitot päälle, sunnuntaina otteluvoittoja tuli kaksi ja sarjavoitot siihen päälle. Sijoitus kuuden pelatun kierroksen jälkeen on viides. Neljännellä sijalla oleviin Raision Naseviin on matkaa 30 pistettä ja takana väijyy Cherry, kuitenkin jo 44 pisteen takaa-ajo matkalla. Tarkemmat otteluraportit löytyvät Suomen Keilailuliiton nettisivuilta.

Miehet matkasivat liigakierrokselle Lahteen. TPS:n sijoitus oli ennen Lahden kierrosta yhdeksäs, mutta sarjan keskikasti oli äärimmäisen tasainen eikä kolmas sijakaan ollut kuin 40 pisteen päässä. Myös miesten pelitapa oli mies-miestä vastaan. Joukkueessa keilasivat Jesse Kallio, Jarno Marjakangas, Jere Oksanen, Lassi Aalto, Juuso Rikkola ja Samu Valaranta. Lauantaina otteluvoittoja kertyi neljä kuudesta ottelusta ja sunnuntaina kolme otteluvoittoa viidestä ottelusta. Yhtään ottelua ei hävitty nollille, vaan sarjavoittoja sitten napsittiin hävityistäkin otteluista. TPS nousi sarjataulukossa sijalle kuusi ja saatiin hieman nykäistyä eroa seitsemäntenä olevaan JoesGold:iin. Kolmanteen sijaan on matkaa tasan 50 pistettä, joka on teoriassa mahdollista ottaa kiinni. Neljäs sija on vain 29 pisteen päässä. Miesten liigakierroksen makoisat otteluraportit kuvien kera löytyvät myös Suomen Keilailuliiton nettisivuilta.

Samu Valaranta valittiin Varsinais-Suomen parhaaksi keilaajaksi

Tammikuun lopulla saatiin vielä mukavia valintauutisia TPS-leiriin. Samu Valaranta valittiin Varsinais-Suomen parhaaksi keilaajaksi vuodelta 2017. Valinnat tekee vuosittain Turun Urheilutoimittajien Kerho ry.

Maajoukkueiden päävalmentaja Jarmo Ahokas päivitti maajoukkuevalmentajien kanssa maajoukkueryhmät, joista löytyy useampi TPS:n keilaaja. Miesten maajoukkueryhmästä on Juuso Rikkola ja junioripojissa Lassi Aalto. Nuorten naisten maajoukkueryhmään kuuluvat Peppi Konsteri, Teea Mäkelä ja Tiia-Maria Roos. Peppi Konsteri jatkaa myös juniorityttöjen maajoukkueryhmässä. Maajoukkueiden seurantaryhmään valittiin Samu Valaranta ja Essi Pakarinen.

Lopuksi vielä tuore uutinen Ranking-kiertueelta. Kolmas ja viimeinen osakilpailu keilattiin viikonloppuna Talissa, jossa paras TPS:n keilaaja oli Jarno Marjakangas sijalla kymmenen. Ranking-kiertueen 32:n pelaajan kiertuefinaali keilataan Lahdessa 11.3. Mukana finaalissa ovat TPS:n Juuso Rikkola, Samu Valaranta ja Jarno Marjakangas.

Samu Valaranta Varsinais-Suomen paras keilaaja 2017.

 

 

 

 

TPS:n keilaajien menestyksekäs vuosi päättyi Turun mestaruuskilpailuiden mitalisateeseen

Yksi keilailukauden perinteistä Turussa on päättää kuluvan vuoden kilpailut Turun mestaruuskilpailuihin, joissa ratkotaan eri tasojen henkilökohtaisen-, parijoukkue- ja nelimiehisjoukkukilpailuiden mestaruudet. Tänäkin vuonna TPS Keilaajat menestyivät mestaruuskilpailuissa hyvin, ellei jopa ennätyksellisti mitattuna mitalimäärissä. Mestaruuksia saavutettiin lähes kaikissa sarjoissa, joka kertonee myös siitä, että TPS Keilaajat on tällä hetkellä keilailuseura kaikentasoisille ja -ikäisille keilaajille sukupuolesta riippumatta. Mainospuheet sikseen ja tulosten kimppuun…

Miesten MA-sarjassa henkilökohtaisen mestaruuden voitti syksyn ajan voitontahtoa mestaruuskilpailuihin kerännyt, pitkän harrastusuran keilailun parissa tehnyt, Tero “Mestari” Virtanen. Tero pyyhki ennakkosuosikeilla keilaratojen parketista valmistettua vauhtirataa viimeistään siinä vaiheessa, kun heitti uransa kolmannen 300-sarjan finaalin neljänteen sarjaan. Viimeisen kaadon jälkeen nähtiin sellainen tuuletus, että siinä kalpenee kaikkien 26:n tänä vuonna seuran jäsenten tekemien 300-sarjojen “tuuletukset” yhteensä. Tero myönsikin tekevänsä 300-sarjoja harvakseltaan siksi, että niillä on tarkoitus ainoastaan murskata vastustajien selkärangat, huvikseen ei kannata tehdä. Kolmoisvoiton TPS:lle varmistivat Henry Laine hopealla ja Jere Oksanen pronssilla. MA-parikisasta kolmoisvoitto TPS:lle, nelimiehiskisaan ei parhaita joukkueita saatu aikataulusyistä johtuen yhtäaikaa radoille, joten siellä meni mitalit muille.

Naisten MAB-mestaruudesta tuli hyvää vääntöä, jossa TPS:n naisten väliin löi kiilaa pari muiden seurojen edustajaa. Lopulta loppuottelussa kohtasivat Teea Mäkelä ja Peppi Konsteri. Kultamitalin otti tällä kertaa Teea, Pepille hopeaa, Heidi Kivikoski Turun Urheiluliitosta pronssia.  Naisten MAB-parikilpailusta TPS:lle kultaa ja hopeaa sekä naisten kaikkien luokkien nelimiehiskilpailusta kultaa. Naisten CD-luokkien henkilökohtaisen mestaruuden voitti TPS:n Jenna Rytkönen, joka joutui ahtaimmalle loppuottelussa ikisuosikki Seija Nurmea vastaan.

Miesten B- ja CD-tasolta ei henkilökohtaista menestystä tänä vuonna herunnut, mutta CD-parikilpailusta hunajaa tuli sitten kultamitalin muodossa, kun varttuneemmat Mauno Kaseniemi ja Rauli Ottila lapioivat mestaruuteen riittävän tuloksen. Ja CD-nelimiehiskilpailussa TPS sijoittui hienosti hopealle joukkueella Kaseniemi, Ottila, Granlund ja Hytti.

Junioripojissa henkilökohtaisen mestaruuden voitti TPS:n Lassi Aalto ja parikilpailun Lassi voitti yhdessä Sami Muuriaisniemen kanssa. Toiseksi parikilpailussa tulivat TPS:n Matias Mäkilaine ja Nuutti Laaksonen. Juniorityttöjen puolella TPS:lle tuli kolmoisvoitto järjestyksessä Peppi Konsteri, Teea Mäkelä ja Tiia-Maria Roos. Juniorityttöjen parikilpailun kultamitalin voittivat Peppi ja Teea.

Seniorien puolella TPS:n menestyksestä vastasi tuttu nainen, Leena Tammisto, joka voitti seniorinaisten henkilökohtaisen Turun mestaruuden. Miesten puolella parhaiten sijoittui Rauli Ottila, jääden niukasti neljänneksi. Onnittelut kaikille mitalisteille!

Ennätysmäärä 300-sarjoja TPS:n keilaajille

Vuonna 2017 on TPS:n keilaaja onnistunut tekemään keilailun täydellisen 300-pisteen sarjan yhteensä 27 kertaa. Se on uusi seuran ennätysmäärä 300-sarjoja yhden vuoden aikana, vuonna 2016 täydellisiä sarjoja saavutettiin 20 kertaa. Ennätystalkoissa ovat kunnostautuneet Samu Valaranta seitsemällä 300-sarjalla, Jesse Kallio kuudella,  Juuso Rikkola, Jere Oksanen ja Jarno Marjakangas kolmella 300-sarjalla kukin, Lassi Aalto kahdella ja yhden 300-sarjan ovat tehneet Kai Hildén, Tero Virtanen ja Tiia-Maria Roos.

Erikoisempia 300-sarjoja poimiakseni nousee yksi ylitse muiden vuonna 2017, nimittäin Tiia-Maria Roos teki ensimmäisenä naiskeilaajana TPS:ssa 300-sarjan. Tämä tapahtui Tukholmassa AIK-turnauksessa 6.1.2017. Jesse Kallio ja Samu Valaranta onnistuivat tekemään kaksi 300-pisteen sarjaa saman pelin aikana, joka on yhä harvinaista herkkua.

Kansallisten ja kansainvälisten arvokilpailuiden mitalimäärä on myös vuoden 2017 aikana ollut huikea. TPS:n keilaajat ovat saavuttaneet mitaleita tänä vuonna miesten SM-kilpailuista ja nuorten ja juniorien SM-kilpailuista. Kansainvälisiä mitaleita on saavutettu juniorien EM-kilpailuista, seniorien EM-kilpailuista ja nuorten PM-kilpailuista. Hyvällä itsetunnolla voi todeta vuoden 2017 olleen ehkä menestyksekkäin vuosi TPS Keilaajien historiassa. Seuramme keilaajien saavutuksia voitte käydä tutkimassa verkkopalvelun Hall Of Fame-sivulta.

TPS Keilaajat ry toivottaa kaikille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!