TPS 100-vuotta

TPS on tänään 99-vuotias – satavuotisjuhlallisuudet jatkuvat läpi vuoden 2022

Tänään, 24. lokakuuta 2021, on kulunut tasan 99 vuotta Turun Palloseuran perustamisesta. Tulevan juhlavuoden 2022 aikana Seura juhlii satavuotista historiaansa merkittävin juhlallisuuksin ja suurin tavoittein.

– Kaikki tuntevat Turun Palloseuran ja meidän vahvan sekä menestyksekkään historiamme. Lähdemme kohti tulevaa juhlavuotta kunnioittaen historiaamme, mutta emme pysähdy vain tarkastelemaan menneisyyttä, vaan keräämme vauhtia tulevaan, Turun Palloseura ry:n puheenjohtaja Kari Kauppila maalailee.

Seuran yhtenä merkittävimmistä tavoitteista onkin lisätä etenkin lajien välistä yhteistyötä ja mennä kohti seuraavaa 100 vuotta entistäkinyhtenäisempänä Turun Palloseurana.

– Haluamme näkyä ja kuulua edelleen vahvana toimijana mustavalkoisessa Turussa, mutta nostaa myös profiiliamme valtakunnallisesti. Koko TPS-perheestä muodostuu erittäin monipuolinen ja vaikuttava toimija yhteiskunnallisesti. Tulemme toimimaan entistä tiiviimmin osana tätä yhteiskuntaa, puheenjohtaja Kauppila nostaa esiin.

Tulevia tapahtumia ja juhlavuoteen liittyviä suunnitelmia tarkennetaan juhlavuoden aikana niin emoseuran kuin eri lajien osalta, mutta juhlavuosi tulee näkymään perinteisten juhlaotteluiden ja gaalojen osalta myös erilaisilla tapahtumilla lasten ja nuorten arjessa ympäri vuoden.

– Pääsemme osallistumaan yhdessä Turun kaupungin ja myös 100 vuotta täyttävän Turun Liikuntalautakunnan kanssa keväällä merkittävään tempaukseen, jossa tulemme liikuttamaan tuhansia nuoria ympäri Turkua.

Edustusjoukkueiden juhlaotteluiden lisäksi vuoden aikana pyritään siihen, että jokainen TPS-juniori pääsisi pelaamaan oman juhlaottelunsa. 

– TPS-perhe koostuu mittavasta määrästä upeita ja sitoutuneita pelaajia, valmentajia, vanhempia, kumppaneita ja muita aktiivisia toimijoita – toivottavasti pääsemme ottamaan heidät kaikki tähän mukaan. Juhlavuosi on meidän kaikkien yhteinen ja tarinamme on vasta alussa, Kauppila toteaa.

TPS:n 100-vuotista historiaa juhlistetaan sen laajan verkoston vuoksi peräti kahden gaalan voimin 21. ja 22. lokakuuta 2022. Lauantaina 22. lokakuuta järjestettävän TPS 100 -juhlagaalan myynti käynnistyy maanantaina 1. marraskuuta 2021.