TPS yhtenä rintamana mukana Älä riko urheilua-kampanjassa

Juhlavuottaan viettävä Turun Palloseura liittyy yhtenä rintamana mukaan tukemaan Ihmisoikeusliiton Älä riko urheilua -kampanjaa. Kampanjan viesti on, että ihmisoikeudet kuuluvat urheilun ytimeen. Turun Palloseuralle on kunnia-asia olla edistämässä näitä arvoja mustavalkoisen yhteisön puolesta. Kampanjassa mukana ovat niin TPS:n junioritoimijat jalkapallon, jääkiekon kuin salibandyn puolelta kuin myös edustustoimijat näiden kolmen lajin osalta. Tämän lisäksi myös TPS keilaajat ovat sitoutuneet kampanjaan.

Muutosta parempaan on alkanut tapahtua sekä meillä että maailmalla, sillä ymmärrys ihmisoikeuksista lisääntyy. Kampanjalla Ihmisoikeusliitto haluaa vauhdittaa tätä muutosta. Rohkaisemme ja herättelemme urheilun toimijoita, faneja ja suurta yleisöä entistä parempaan urheilumaailmaan, jossa voisimme kaikki urheilla turvallisesti ja omana itsenämme. Hiljaisuus, ennakkoluulot ja ennätykset ovat rikottavissa.

Turun Palloseura ry:n puheenjohtaja Kari Kauppila näkee ihmisoikeuksien merkityksen olennaisena seurayhteisössä.

– Meidän jokaisen tulee tutkia omaa toimintaamme ihmisoikeuksien osalta koko seurayhteisössä, Turun Palloseurassa. Toteutuvana tavoitteena tulee olla kaikilta osiltaan ihmisoikeuksia kunnioittava toiminta. Ainoastaan näin toimien voimme taata ehjän urheilun TPS:n tulevallekin vuosisadalle, Kauppila kiteyttää.

TPS Jalkapallon miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Jonatan Johansson liputtaa myös avoimen ja turvallisen toimintaympäristön puolesta.

– Jokaisella on oikeus ilmaista identiteettiänsä vapaasti, ja TPS on sitoutunut luomaan organisaatioomme ympäristön, jossa jokainen LGBTQ+ -yhteisöön kuuluva pelaaja tuntee olonsa turvalliseksi ja tuetuksi. Pyrimme siihen, että jokainen pelaaja voi tuntea olonsa mukavaksi omana itsenään riippumatta siitä, haluavatko he tulla ulos julkisesti vai eivät.

TPS Juniorijalkapallon toiminnanjohtaja Leena Allen näkee urheilun tärkeän yhdistävänä tekijänä nyky-yhteiskunnassa.

– Urheilun kuuluisi yhdistää, ei erottaa. On erittäin surullista, että vielä vuonna 2022 urheilussakin kohdataan ihmisten eriarvoisuutta. Haluamme sanoa ei rasismille kaikkialla ja näyttää yhdessä, miten se kitketään pois urheilusta.

TPS Salibandy on mukana Älä riko urheilua -kampanjassa niin edustustoimintansa kuin junioritoimintansa osalta. Miesten päävalmentaja Santeri Raatarila nostaa esiin myös turvallisen ilmapiirin merkityksen urheilussa.

– Ihmisoikeusongelmiin puuttuminen on tärkeää sekä urheilun rakenteissa että tavallisissa arjen tilanteissa. Haluamme osaltamme olla edistämässä ilmapiiriä, jossa meistä jokainen voisi harrastaa turvallisesti ja juuri sellaisena kuin on. Urheilu ei ole mikään muusta yhteiskunnasta irrallinen oma saarekkeensa, vaan ihmisoikeudet kuuluvat myös urheilun ytimeen.

TPS Jääkiekko on myös yhtenä rintamana mukana Älä riko urheilua -kampanjassa. TPS Juniorijääkiekon toiminnanjohtaja Kalle Lahden mukaan on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi niin seuran kuin jääkiekon pariin.

– Pidämme itsestäänselvyytenä, että olemme mukana tässä tärkeässä kampanjassa. Meidän filosofiamme mukaan jääkiekko kuuluu kaikille ja olemme nyt viime aikoina edenneet hyvin voimakkaasti sanoista tekoihin. Onkin tärkeää, että jokaisella olisi mahdollisuus päästä kokeilemaan tätä upeaa lajia ja tulla toimintaan mukaan juuri sellaisena kuin on eli omana itsenään!

Yhtenäisessä rintamassa mukana ovat myös TPS Keilaajat.

– Ihmisoikeudet ja tasavertainen kohtelu kuuluvat jokaiselle ihmiselle. Eikä pelkästään urheilussa, vaan kaikilla elämän alueilla. Tämän pitäisi olla jo itsestään selvää, joten on surullista, että tällaisten asioiden puolesta joudutaan vielä 2020-luvullakin kampanjoimaan. Keilailussa on jo vuosikymmeniä ollut perinteenä, että työelämän tittelit jätetään hallin ulkopuolelle, eivätkä meitä kiinnosta muutkaan sellaiset seikat, jotka eivät vaikuta siihen mitä ollaan tekemässä eli kaatamassa keiloja, TPS Keilaajat ry:n puheenjohtaja Seppo Virkkala toteaa.

Liity mukaan.

#ÄläRikoUrheilua