TPS voitti jälleen perinteisen Turun Cup joukkuekilpailun.

Turun Keilailuliiton järjestämä, perinteinen kauden ensimmäinen joukkuekilpailu, Turun Cup keilattiin aurinkoisena sunnuntaina 11.9.2016 Kupittaan keilahallissa nelimiehisin joukkuein. Joukkueita osallistui tänä vuonna kymmenen, joka on edellisvuosia pienempi määrä. Vaikuttiko sitten kauniit syyskuun ulkoilmat osallistujamäärän putoamiseen, mutta toivottavasti tulevina vuosina turkulaiset seurat kokisivat suurempaa intoa osallistua kilpailuun. TPS osallistui Cupiin kahdella joukkueella. Pelit pelataan keskiarvotasoituksin Cup-kaavion mukaan ja kahden hävityn ottelun jälkeen joukkue putoaa kisasta pois. TPS II-joukkue hävisi ottelunsa toisella kierrokselle Ruutu-4:sta vastaan ja TPS I-joukkue 4-kierroksen ottelussa K-29:lle. Näinollen TPS I ja TPS II kohtasivat toisensa semifinaalissa, jonka TPS I voitti tuloksin 858-766. Finaalissa TPS I kohtasi K-29:n joukkueen, joka oli voittanut kaikki pelinsä. TPS I voitti ensimmäisen ottelun niukasti 857-838 ja koska K-29:lle tappio oli ensimmäinen, pelattiin toinen ja ratkaiseva ottelu. Siinä TPS I oli armoton ja voitti ottelun tuloksin 834-786. Voitto oli TPS:lle kolmas peräkkäinen Turun Cup voitto ja yhtä pelaajaa vaille samalla joukkueella voitto on aina tullut. Voittajajoukkueessa keilasivat Lassi Aalto, Jarno Marjakangas, Karri Oksman ja Aleksi Rantala. TPS II joukkue sijoittui kolmanneksi ja joukkueessa pelasivat Atso Granlund, Ari Hakamäki, Sami Muuriaisniemi, Jessica Perämäki ja Leena Tammisto.

turuncup tps voittaja
Voittajat TPS:n ykkösjoukkue (Aleksi, Jarno, Lassi ja Karri).
TPS kakkosjoukkue
TPS II-joukkue (Sami, Jessica, Leena ja Ari. Atso puuttuu kuvasta.)