Keilailukauteen 2019-2020 lähdetään uusin kujein

Hyvää kesää kaikille TPS Keilaajienkin puolesta. Keilailukausi päättyy aina kesäkuun loppuun ja uuteen kilpailukauteen startataan keilailuseuroissa vaihtelevan aktiivisuuden vallitessa. Turussa Kupittaan keilahalli palvelee lähes koko kesän maanantaista sunnuntaihin ja Raision keilahalli useampana päivänä viikossa, joten lajiharjoitteluun on erittäin hyvät puitteet, kuten kilpailemiseenkin useammallakin lähipaikkakunnalla. TPS Keilaajien kesään on kuulunut myös pientä yhteistä vapaaehtoistoimintaa.

Kauden 2018-19 kevät ja alkukesä oli TPS:n keilaajille menestyksen ja maajoukuetehtävien aikaa. Samu Valaranta keilasi hienosti miesten SM-kilpailuissa henkilökohtaisessa kilpailussa hopealle, jos toisen kerran urallaan. Juuso Rikkola edusti Suomea miesten EM-kilpailuissa, ensimmäistä kertaa aikuisten maajoukkueessa. Nuorten SM-kilpailuissa Teea Mäkelä voitti henkilökohtaisen kultamitalin ja Marjaana Hytönen pronssia. Tyttöjen parikilpailussa kultaa voittivat Mäkelä ja Jenna Rytkönen, hopeaa Hytönen ja Essi Pakarinen. Lisäksi menestystä tuli TPS:n keilaajille erikoiskilpailuissa ympäri Suomea.

Alkaneen kauden osalta merkittäviä päätöksi tehtiin TPS Keilaajien vuosikokouksessa toukokuussa, jossa päätettiin muunmuassa sarjapeleihin osallistumisesta. Suurin asia oli se, että TPS:alta ei valitettavasti nähdä joukkuetta naisten SM-liigassa tulevalla kaudella. Miesten SM-liigaan ja paikallissarjoihin osallistutaan ensi kaudellakin.

Kauden 2019-2020 juniori- ja nuorisotoiminnasta tulee ajankohtaista informaatiota elokuun aikana. Yhteyttä voi aina kuitenkin ottaa:

Kai Hildén, juniorivastaava/valmennuspäällikkö

puh: 040-3154295 kai.hilden@kupittaankeilahalli.fi