TPS jatkaa kärkikolmikossa miesten SM-liigassa.

Marraskuun kohokohtia kotimaisella keilailurintamalla ovat olleet muun muassa SM-liigakierrokset, Turku Senior Open ja kolmas Ranking osakilpailu. Kilpailurintamalla eletään aktiivisinta aikaa ja loppuvuoteen kuuluu esimerkiksi Turun Mestaruuskilpailut.

Miesten SM-liiga ja kolmas Ranking-osakilpailu

Miesten SM-liigaa keilattiin marraskuun puolivälissä 11 ottelun verran Lahden keilahallin hienoissa puitteissa, jossa miteltiin paria viikkoa aiemmin myös paikallisliittojen välinen, perinteikäs miesten Liittomylly. Turun liiton miesten joukkue koostui TPS:n miesten edustusjoukkueen pelaajista ja sijoitus oli kuudes, näin sivumainintana.

SM-liigakierros alkoi lauantaina kuudella ottelulla, joista TPS voitti joukkuetuloksilla kolme. Yksi ottelu hävittiin puhtaasti 20-0 GB:lle ja päivän viimeisestä ottelusta otettiin taas 20-0 voitto Mainareista, joka oli varsin arvokas voitto. Päivän pistesaalis oli 60, jolla sijoituttiin päivän kuudenneksi.

Sunnuntai näyttää olevan nyt vahvempi päivä TPS:n joukkueelle. Kuopiossa oltiin vahvoja ja noustiin kierroksen toiseksi parhaaksi joukkueeksi, Lahdessa toistui lähes sama kaava. Ensimmäiseen otteluun lipsahti 16-4 tappio kotijoukkue Lahden Bay:lle, joka kuitattiin heti seuraavassa ottelussa 20-0 voitolla RäMe:sta. Voitot kolmesta seuraavasta matsista nosti joukkueen päivän pistesaldon 72 pisteeseen ja yhdessä joensuulaisen Joe’s Goldin kanssa TPS oli päivän joukkue. Sarjataulukossa joukkueen sijoitus on kolmas. Joukkeessa keilasivat Jere Oksanen, Karri Oksman, Jesse Kallio, Samu Valaranta, Tony Ranta, Juuso Rikkola ja Jarno MarjakangasSM-liigan tulokset löydät täältä.

Kauden kolmannessa Ranking-osakilpailussa Talin keilahallissa ratkaistiin voittaja tällä kertaa isommalla sarjamäärällä ja puhtaasti kaadettujen keilojen yhteistuloksella. Pitkän päivän voittaja oli GB:n Kimmo Lehtonen. TPS:n keilaajista Samu Valaranta sijoittui kolmanneksi, Jesse Kallio viidenneksi ja Tony Ranta oli 15:sta. Ranking-järjestäjän sivut löydät täältä.

Turku Senior Open

Turussa Kupittaan keilahallissa keilattiin perinteinen Senior Turku Open-turnaus, jossa seniorikeilaajat kilpailevat yli 8 000 euron palkintopotista. Kilpailu keräsi satakunta seniorikeilaajaa ympäri Suomen tavoittelemaan 1 000 euron ykköspalkintoa ja tapaamaan tuttuja kilpakumppaneita Turkuun. Mukana oli useampikin TPS:n keilaaja.

Turnauksen voittaja ratkottiin sunnuntaina 24.11 usean vaiheen loppukilpailussa, jonka lopulta voitti helsinkiläinen, erittäin menestynyt keilaaja, Teemu Raatikainen GB. Toiseksi sijoittunut Lasse Jalava edusti paikallista väriä seuranaan K-29. Paras TPS:n keilaaja oli Leena Hakamäki sijoituksella 16. Finaalin toinen TPS:n keilaaja oli Seppo Virkkala. Turku Senior Openin lopulliset tulokset löydät täältä.

 

Lassi Aalto keilasi TPS Syyskilpailun voittoon

TPS Syyskilpailun loppukilpailu keilattiin Kupittaan keilahallissa sunnnuntaina 27.10.2019. Yhteensä 16 keilaajaa selviytyi alkukilpailusta loppukilpailuun. Valitettavasti kolme keilaajaa joutuivat loppukilpailusta jäämään pois, mutta toisaalta poisjäännit tiivistivät tunnelmaa. Loppukilpailun formaatti oli viisi sarjaa, jonka jälkeen kahdeksan parasta jatkoivat toiset viisi sarjaa. Kymmenen sarjan tasoituksellisella yhteistuloksella 2453 voiton vei Bay:n Lassi Aalto. Toisen ja kolmannen sijan nappasivat TPS:n keilaajat Karri Oksman ja Jarno Marjakangas. Muut kahdeksan parhaan joukkoon selviytyneet keilaajat olivat järjestyksessä Ari Hakamäki TPS, Petra Eriksson-Sola Nasevat, Oskari Reponen TuWe, Jere Oksanen TPS ja Jarmo Ojanen Ratas. TPS Keilaajat onnittelee kaikkia loppukilpailuun selviytyneitä ja kiittää Syyskilpailuun osallistuneita sekä yhteistyökumppaneita Ravintola Pikku-Torre ja Leipomokahvila Taikinatalo.

[pdf-embedder url=”/wp-content/uploads/2019/11/TPS_syyskilpailu_2019_finaali.pdf”]

Rikkola, Kallio ja Valaranta erikoiskilpailuiden voittoon

Viime viikonloppuna keilattiin erikoiskilpailuiden loppukilpailuja myös muilla paikkakunnilla. Helsingissä Talin keilahallissa TPS:n Juuso Rikkola voitti Ailo Uotila memorial-erikoiskilpailun ja Karri Oksman oli kilpailun kuudes. Äänekosken uuden Pankkari Bowling-keilahallin avajaiskilpailun voitti TPS:n Samu Valaranta ja toiseksi tuli TPS:n Jesse Kallio. Molemmat jatkoivat päivää vielä Hutungin keilahallissa Hutuke:n Syyskisan finaalissa, jonka Jesse Kallio voitti. Samu Valaranta oli kolmas ja TPS:n Tony Ranta keilasi neljänneksi. Aika huikea viikonloppu!

Lassi Aalto keilasi voittajaksi Syyskilpailun finaalissa.
TPS:n Syyskilpailun top3 hymyssä suin.